PALUU ARKEEN! Ajatuksia siittä...





Oletko valmis, aikamme täyttyy. On ollut hienoa aikaa sitten Kilimanjaron. Punasolujen huikea konsentraatio on vaikuttanut ihmeitä. Heti matkan jälkeen, kun suoliston peristaltiikka oli tasaantunut, on suorituskykyni ollut aivan omaaluokkaansa. Jo muutama päivä tulomme jälkeen menin töihin juosten, pesin kirkkaasti kaikki edelliset ajat. En myöhästynyt töistä enkä kellosta juuri lainkaan. Tullessani kotiin poikkesin vielä Pirkkalan golf radalla. Jo toisella lyönnillä tein hole in onen. Tarjosin samppakaljat kaikille radalla olleille lumegolffaajille ja luojille. Kokonaistuloskin jäi 50€ alle baarin normaalihintojen. Hikeähänsiinä hiukan pukkasi varsinkin vakoon, joten päätin käydä vielä uimassa Nokian virrassa. Uin kolmekertaa vastarannalle ja kerran takaisin, kun huomasin ettei minulla ole pyyhettä, niin kuivasin itseni lumeen. Koska vaatteet piti saada nopeasti päälle ettei tule kylmä ettei vilustu kun on ollut pitkään kuumassa maassa ja ei ole tottunut pakkaseen. Illalla olin sitten vielä lentopallossa. Annoin todella mahtavia takapasseja ja joukkueemme voitti erät 6-0, tod harvinaista lentopallossa. Omat lyöntilaukaukseni menivät tosi korkealle takaseinille, siis tehoa oli aivan kamalasti liikaa, mutta torjuntoja tuli paranhultaisen paljon ja blokkini oli kuin paskahuussin(muistanet sen) räystäs, mutta paljon korkeammalla ja leveämmällä. Vastustajalta sammuivat valot lopullisesti jo ekassa erässä. Enttispäivänä kävin vielä Kurussa potkukelkalla alle kolmen vartin, leka taskussani. Normaalisti siihen mene tunti, eiku litra. No nyt sekosi. Siis kävin liki 50 kilometrin matkan kelkalla Nässyä pitkin tunnissa. Siinä meinasi jalakset sulaa käsiin, muuta ei niihin lopulta tullut kuin hiukan rakkoja. Luulen että nopeus oli välillä liki lentokoneen nopeutta siksi paljon minua huimasi. Ilmakin tuntui ohuelta kuin kilipukista eiku Kilimanjarolla. Voi jukra mitkä tehot minussa on! Olen hyvä - olet hyvä. Olen löytänyt vihdoinkin sisäisen sankarini ja selättänyt sen. Olen miettinyt mitä sitten. Uraani puoliintuu 700 miljoonassa vuodessa, mutta punasolumme 28,3vuorokaudessa. Tarkastin genitaalikameran muistista että laskeuduimme 3000 metrin alle 13.1. klo9:13 ja täsmäsin luvun vielä Suunnon T6:sta, juurikin näin. Siis aikamme täyttyy 10.2. klo 13:13. Olen silloin taas yhtä epänormaali kuin ennenkin. Tasainen punnerrus aikaa vastaan alkaa. Pitää heti alkaa miettiä minne seuraavaksi, kunhan on yli kolmeentonniin, jotta verenkuva voisi taas muuttua ja ekoni eheytyisi. Päätinkin nostaa heti tililtä 3001€ (Alv. 23%) matkaa varten ja pistin sen matkatilille ettei tasaisuus iskisi peruuttamattomasti tai hän veisi. Muista tehdä samoin tai aloita ainakin arava säästäminen seuraavaa matkaa varten jo tänään. Ja vielä; jos mietit tehdä jotain ennätyksiä tai voittaa itsesi ja vanhat pölyiset tuloksesi, tee se vielä tänään. Huomenna veriplasmasi on kuivempi ja suorituskykysi pian se sama vanha! Ole valmis, iäisyys lähestyy, kuusitonniset odottaa! Kivoja matkamuistoja Teille kaikille, erityisesti Hannulle, kun ei ollut mukana!



Terveisin Olli Boy!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti